226 tulosta
226 tulosta
Millanen tyyppi olen rakastan haasteita. Mielikuvituksellinen eli ideat ei ihan heti lopu pieni pilke silmäkulmassa, into oppia uutta. Kun teen niin teen sata lasissa.. Sanavalmis mutta asiallinen Harrastuksena vääntänyt somea pari vuotta samoin suunnitellut erilaisia mainoksia ja logoja omaksi iloksi. Myös valokuvaus puhelimela. Puhelin aina mukana tullut pajon hyviä tilannekuvia johon olen sitten vääntänyt tekstit. Olen esim eri-ikäisiä lapsia, eläimiä yms kuvannut Sekä piirrän olen tehnyt sukulaislapsille värityskuvia.. Kysy ihmeessä osaan yllättää ja jos en osaa niin opetellaan Käyttämäni somet Tiktok Instagram Faceboock Muut alustat google
Mielikuvituksellista Somemainontaa pilke silmäkulmassa
Olen intohimoinen somen käyttäjä. Tähän mennessä se on ollut harrastus, mutta olen nyt siirtymässä ammattilaiseksi. Koulutukseltani olen kaksoistutkintodatanomi, kansainvälisen liiketalouden tradenomi ja YAMK-puolelta olen käynyt tradenomiopinnot. Olen työskennellyt aiemmin HR-tehtävissä, ollut paljon tekemissä erilaisten järjestelmien kanssa ja hoitanut mm. työnantajamielikuvan ja työpaikkailmoitusten markkinointia somessa. Tällä hetkellä opiskelen data-analytiikkaa rekrykoulutuksessa, joten harjoittelumielessä mielelläni tutkin mielelläni myös nettisivujen analytiikkaa ja rakennan erilaisia raportteja. Rakastan datassa sen monipuolisia käyttötarkoituksia!
Huolellista Instagram-mainontaa
Hei, Olen Salla-Mari, markkinoinnin asiantuntija keskiyön auringon alta. Olen tehnyt eri toimialojen markkinointia – enimmäkseen brändien tunnettuuden kasvattamisen ja kiinnostuksen vahvistamisen parissa. Taustaltani olen palvelumuotoilija, joten palvelupolut ja markkinoinnin suppilot ja niiden kehittäminen kiinnostavat minua erityisesti. Kokemusta minulla on somemarkkinoinnista ja -mainonnasta, erilaisten tekstisisältöjen tuottamisesta sosiaaliseen mediaan, verkkosivuille kuin blogeihin ja artikkeleihin. Autan mielelläni myös markkinointistrategioiden kanssa. Pystyn myös toteuttamaan visuaalisia materiaaleja, kuten kevyitä editointeja ja taittoja. Päivittäisessä työkäytössä minulla ovat: Meta (Facebook & Instagram), LinkedIn, Twitter, Wordpress. Lisäksi tuttuja ovat: Google Ads, hakukoneoptimointi, Squarespace, Pinterest, Photoshop ja perustaidot InDesignista, Canva.
Sosiaalisen median markkinointisuunnitelma
We operate in consultancy services and we offer sales + marketing consultancy mainly for start ups and new companies who like to enter in Nordic markets. We also offer export-import consultancy and advice for businesses who like to explore in new markets especially from Finland to Balkan region countries like Albania+Kosova We also export knowledges from different sectors in Finland like Forest management + ICT in education to share them with other countries which are in need for those better practices to follow
Marketing and sales consulting
Keskitymme innovatiiviseen sisältömarkkinointiin yhdistettynä data-analytiikkaan ja missionamme on palauttaa luottamus diginäkyvyyttä tarjoaviin yrityksiin ja vastata henkilökohtaisen palvelun kysyntään. Luomme asiakkaillemme tarkoin suunniteltua ja visuaalista sisältöä, joka pohjautuu dataan, tutkimukseen ja asiantuntijuuteen. Jokainen asiakkaamme ansaitsee mitattavia tuloksia, jonka avulla voidaan kehittää liiketoimintaa. Onnistuneiden asiakasprojektien takana on tiimimme, jossa yhdistyvät osaaminen markkinoinnista, mediasta, verkkokehityksestä, somesta ja datalla johtamisesta.
Google -mainonta
Tiesitkö, että voimme etsiä sopivan osaajan puolestasi?
Julkaise avoin työilmoitus ja saat helposti käsiteltävät hakemukset tehtävään sopivilta osaajilta.